Pääkuva

Kaksi vuosikymmentä kehittyvää leipomotoimintaa

Pielispakarin tarina alkoi vuonna 1992, kahden hengen voimin pienimuotoisena kotileipomona. Vahva usko omaan tekemiseen ja karjalaiseen ruokaperinteeseen ohjasi toimintaa alusta lähtien, ja Pielispakari löysi nopeasti uskollisen ja johdonmukaisesti kasvavan asiakaskuntansa. Toiminta on laajentunut suunnitelmallisesti ja hallitusti, koko yrityksen olemassaolon ajan.

Tänä päivänä Pielispakari Oy tekee yli 3,5 miljoonan euron liikevaihtoa ja työllistää noin 40 henkilöä. 2000 neliömetrin toimitilamme pystyvät vastaamaan kaikkiin tämän päivän laatuleipomolle asetettuihin haasteisiin. Toimintaa on tarkoitus kehittää ja laajentaa myös jatkossa – ammattitaidolla valmistetut karjalaiset perinnetuotteemme löytävät jatkuvasti uusia ystäviä myös oman maakuntamme ulkopuolelta.